Tanssin talon pohjapiirrokset on vahvistettu – katso kuvat
Tanssin talon hallitus hyväksyi Tanssin talon pohjapiirrokset joulukuussa 2018. – Nyt voimme siirtyä varsinaisen toiminnan suunnitteluun ja talon opetteluun. Tämä on tärkeä askel kohti Tanssin taloa, iloitsee johtaja Matti Numminen.
Tanssin talon uudisrakennus rakentuu Kaapelitehtaan yhteyteen. Lisäksi talon käyttöön peruskorjataan tiloja nykyisen Kaapelitehtaan sisältä. Nyt esitellään Tanssin talon pohjapiirrokset 1., 2. ja 3. kerroksen sekä kellarin osalta. Kaiken kaikkiaan talossa on seitsemän kerrosta – ylimmät kerrokset on varattu lähinnä teknisille tiloille. Talon tarkempaa teknistä suunnittelua jatketaan vielä.
Tanssin talon ytimessä ovat 700-paikkainen Erkko-sali, 250-paikkainen Pannuhalli sekä Tapahtumatori. Muunneltavat esitystilat sijaitsevat kaikki Tanssin talon 1. kerroksessa ja ovat yhteydessä toisiinsa. Kaikista on yhteys esiintyjien taukotiloihin, harjoitustilaan ja lastauspaikalle.
700-paikkainen Erkko-sali tarjoaa komeat puitteet kansainvälisen tason esityksille. Pääsalin muodostavat katsomo, näyttämö sivu- ja takatiloineen sekä sivunäyttämö. Näyttämön korkeus on jopa 24 metriä, mikä mahdollistaa vaikuttavat toteutukset. Sali voidaan jakaa nosto-ovilla myös erillisiksi esitystiloiksi pienempiä produktioita varten.
Kaapelitehtaan nykyinen Pannuhalli tulee Tanssin talon käyttöön ja on muunneltavissa 250 katsojalle. Pannuhallin rouhea teollisuushenkinen tunnelma säilytetään. Tilan vapaa korkeus on noin 11 metriä. Pannuhalliin tulee uudisrakennuksen myötä oma green room sekä yhteyskäytävä talon muihin tiloihin.
Molemmista saleista on suora yhteys 2. kerroksessa sijaitsevaan esiintyjälämpiöön. Esiintyjälämpiön yhteydestä löytyy viisi 4-hengen pukuhuonetta sekä kaksi isompaa 30-hengen pukuhuonetta. Tanssin talon toimistossa sijaitseva monikäyttötila on varattavissa vierailevien esitysten tuotannollisen henkilökunnan työskentelyyn. Tanssin talon harjoitussali sijaitsee Kaapelitehtaan nykyisissä tiloissa ja sen koko on 12 x 14 metriä. Tilaan tulee peilit ja balettitangot. Harjoitussaliin voi kulkea paitsi uudisrakennuksen myös Kaapelitehtaan A-rapun kautta.
Talosta löytyy myös paja ja AV-tuotantotila, pukuhuoltotiloja ja pesula sekä erilaisia teknisiä tiloja esiintyvien ryhmien käyttöön.
Tanssin taloon saapuva yleisö kulkee Tapahtumatorin kautta. Tapahtumatori on Tanssin talon sydän, jossa voi kokea erilaisia tapahtumia ja esityksiä tai nauttia ravintolapalveluista. Tapahtumatorilta löytyvät myös talon sukupuolineutraalit WC:t. Pannuhallin nykyisiin kellaritiloihin sijoitetaan Tanssin talon vaatesäilytys ja ravintolapalveluita – tulevaisuudessa siellä voi esimerkiksi klubbailla.
Ensimmäinen tanssille omistettu näyttämö
– Tilojen suunnittelun tavoitteena on ollut mahdollisimman toimivat tilat tanssin esittämiseen. Tanssin talo on ensimmäinen tanssille omistettu näyttämö Suomessa – ja monimuotoinen taiteenlaji vaatii arvoisensa puitteet, Matti Numminen sanoo.
Tanssin talon nyt vahvistetut pohjapiirrokset ovat useiden vuosien työn tulos. Eri asiantuntijoiden kuulemisen ohella on haastateltu kävijöitä, tanssin ammattilaisia sekä Kaapelitehtaan vuokralaisia. Tilojen suunnittelussa on pyritty huomioimaan erilaisten yleisöjen, esiintyjien ja tuotannon sekä muiden toimijoiden, kuten ravintoloitsijoiden ja kiinteistöhuollon tarpeet.
Tanssin talon rakennuttajana toimii Koy Kaapelitalo ja rakennuttajakonsulttina Haahtela-yhtiöt. Tanssin talo huolehtii siitä, että tilat vastaavat käyttötarkoitustaan. Suunnittelutyöryhmään kuuluu eri alojen asiantuntijoita esimerkiksi arkkitehtuurin, rakenne- ja talotekniikan, rakentamisen, liikennesuunnittelun, akustiikan ja esitystekniikan aloilta. Tanssin talon suunnittelusta vastaavat yhteistyössä JKMM Arkkitehdit ja Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli Oy.
– Kaapelitehtaan näkökulmasta on hienoa, että Tanssin talon tilat on saatu hiottua mahdollisimman toimiviksi tanssin toimijoiden kannalta sekä suunniteltua sulavaksi kokonaisuudeksi Kaapelitehtaan muiden tilojen kanssa, toteaa Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimitusjohtaja Kai Huotari.
Tanssin talon kaavasta on tehty valitus, jonka käsittely hallinto-oikeudessa on vielä kesken. Kaavavalituksen jälkeen haetaan rakennuslupaa Helsingin kaupungilta. Tanssin talon suunnittelu jatkuu hyväksyttyjen pohjapiirustusten pohjalta. Tarkentuva suunnittelu tuo todennäköisesti vielä vähäisiä muutoksia suunnitelmiin, mutta pääpiirteissään Tanssin talo tulee näyttämään tilojensa osalta tältä. Talon rakennusaika on noin 2 vuotta.
Tutustu Tanssin talon pohjapiirroksiin (PDF)
Esitystilojen ja harjoitustilan tiedot:
Erkko-sali 1. krs.
700 paikkaa
katsomo, näyttämö, sivu- ja takatilat, sivunäyttämö
näyttämön leveys 25,8 m, syvyys 15,9 m, korkeus 20,9 m
näyttämöaukon leveys 21,8 m ja korkeus 11 m
näyttämötorni
sivunäyttämö on kooltaan ison näyttämön esiintymisalueen kokoinen, korkeus 8 m
Pannuhalli 2. krs.
250 paikkaa
muunneltava katsomo
vapaa korkeus noin 11 m
Harjoitussali 3. krs.
Leveys 12 m ja syvyys 14 m
Tanssilattia, peilit, balettitangot
2 kpl 6-hengen pukuhuoneita
taukotila