Osallistuin maaliskuun loppupuolella Ranskan kulttuuriministeriön ulkomaalaisille kulttuurihallinnon ammattilaisille ja tutkijoille järjestämään 10 päivän Courants du Monde -koulutukseen. Kyseessä on tavoitteiltaan Yhdysvaltojen Fulbright-ohjelmaan verrattava pehmeän diplomatian väline. Yhdysvaltain uuden hallinnon ja Ranskan valtion suhtautumisessa ohjelmiinsa on kuitenkin valtava ero.

Trumpin valtaantulon jälkeen Yhdysvallat on ryhtynyt haukan lailla vahtimaan yliopistojensa ja kulttuurilaitostensa sisältöjä: woke on kirosana, liittovaltion rasistista menneisyyttä ei enää pyydellä anteeksi ja DEI eli monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja kaikkien osallistaminen tulee saada kitkettyä pois. ”MAGA-puhdasoppisuus” on ulotettu myös kaikkiin valtion rahoittamiin ohjelmiin. Näin ollen esimerkiksi ilmastonmuutosta ei kannata enää mainita Fulbright-hakemuksessaan, mikäli aikoo hakukilpailussa menestyä.

Siinä, missä Trumpin hallinto pyrkii kontrolloimaan Yhdysvalloista annettavaa kuvaa viimeiseen asti, on Ranskalla erilainen lähestymistapa omaan kulttuurivientityöhönsä. Minun Courants du Monde -ryhmääni kuului osallistujia 13 maasta viideltä mantereelta. Sen sijaan, että Ranska olisi vienyt meidät ihailemaan omia kulttuuripyhättöjään Louvresta Pompidou-keskukseen tai esitellyt meille luovan teollisuuden menestystarinoitaan elokuvasta muotiteollisuuteen, meille esiteltiinkin aivan pieniä ”kolmansia paikkoja”.

Monet näistä kolmansista paikoista sijaitsivat esikaupunkialueella hylätyissä kiinteistöissä, ja niitä pyörittivät suurelta osin vapaaehtoiset, vaikka useimmat saivatkin myös julkista tukea. Niissä yhdistyi kulttuuri- ja sosiaalityö sekä paikallisten harjoittama aktivismi oman naapurustonsa elävöittämiseksi. Ranska kutsui meidät täten kohtaamaan ja kommentoimaan segregaatioon, syrjäytymiseen ja eriarvoistumiseen liittyviä haasteitaan. Nämä haasteet ovat yhteisiä kaikille suurkaupungeille ja kulttuurin on todettu olevan yksi tehokas tapa vastata niihin.

Kolmas paikka (ranskaksi ”tiers-lieu” ja englanniksi ”third place”) on termi, joka on syntynyt 1980-luvulla amerikkalaisen sosiologi Ray Oldenburgin toimesta. Hän viittasi sillä tilaan, joka tulee kodin (ensimmäinen paikka) ja työn (toinen paikka) jälkeen. Oldenburgin alkuperäisen määritelmän mukaan kolmansia paikkoja voivat olla esimerkiksi kahvilat, kerhot, kuntosalit, puistot, kirkot ja kirjastot. Nyttemmin määritelmän piiriin on tuotu virtuaalialustoja, pelimaailmoja ja esimerkiksi co-working -tiloja. Kolmansia tiloja yhdistää se, että ne ovat kutsuvia, mukavia, mahtailemattomia ja käteviä vakituisia kohtauspaikkoja. Määritelmien mukaan kaikki KAAPELIN kulttuurikeskukset ovat ainakin osalle kävijöistään kolmansia paikkoja. Kaapelitehtaalla käydään kuntosalilla, näyttelyissä ja kahviloissa, Suvilahdessa kohdataan tapahtumien yhteydessä ja harrastuksissa ja N10 on suurelle osalle vuokralaisistaan paikka, jossa harrastus muuttuu ammatiksi.

Oldenburgin mukaan kolmannet paikat ovat tärkeitä demokratialle, kansalaisaktiivisuudelle ja paikallisidentiteetille. Tätä samaa kuulen Kaapelitehtaalla lähes viikottain, kun otan vastaan ympäri maailmaa tulevia vierailijaryhmiä, jotka tulevat tutustumaan KAAPELIn malliin. Ruohojuurikulttuurin sekä julkisesta rahoituksesta riippumattoman kulttuuritoiminnan merkitys korostuu, kun demokratiaa koetellaan. Etabloituneet kulttuurilaitokset ovat alttiina hyökkäyksille niin meillä kuin muualla. Täällä Suomessa äärioikeisto on vallannut tilaa kirjastoista. Laitaoikeisto on saanut YLE:n rahoitusta leikattua, ja nyt lukuisten kulttuurilaitosten rahoitusta leikataan valtion toimesta. Monet lakialoitteet uhkaavat supistaa tieteen autonomiaa. Washingtonissa MAGA-demagogit ovat kaapanneet vallan Kennedy Centerissä ja vaativat muutoksia mm. Smithsonian museoiden sisältölinjauksiin. Huippuyliopistojen akateemista vapautta suitsitaan häpeilemättä tutkimusrahoitusta leikkaamalla.

Ruohonjuuritason toiminta on demokratian viimeinen puolustuslinja, koska siihen on vaikeampi vaikuttaa ylhäältä käsin. Edes rahoitusleikkaukset eivät pysty sammuttamaan sen liekkiä, vaimentamaan sen moniäänisyyttä tai lamauttamaan sen toimintaa. Taiteilijat vastaavat vain itselleen, ”vapaa kenttä” on vapaa juuri siksi, ettei sillä ole vakituista rahoitusta. Ja kolmannet paikat elävät vain ja ainoastaan yhteisöstään. Vaalikaamme tätä yksilöllisyyttä, tätä vapautta ja tätä yhteisöllisyyttä!

- Kai Huotari, KAAPELIn toimitusjohtaja

Kuva: Yksi esimerkki kolmannesta paikasta on Pariisin 12. kaupunginosassa sijaitseva Le Shakirail. Ranskan valtion rautateiden entisissä sosiaalitiloissa sijaitseva keskittyy tukemaan naapurustoaktivismia, taiteilijoita ja käsityöläisiä.