Päätin tehdä retken Verkatehtaalle ja varasin esittelykierroksen Olli Hietajärveltä, joka on vanha tuttuni Trans Europe Hallesin kokouksista eri puolilta Eurooppaa. Tämä on kuvaavaa kansainvälisille kulttuuriverkostoille: Näemme kotimaisia kollegoja vuodesta toiseen ulkomailla emmekä käy toistemme luona vierailuilla, joista voisimme oppia yhtä paljon, ehkä enemmänkin.

Hämeenlinnaan saapuva vakuuttuu kaupungin historiallisuudesta nähtyään kauniin punatiilisen rautatieaseman. Aivan aseman vieressä on entinen tehdasrakennus, joka voisi hyvin olla kulttuuritehdas. Kylttien mukaan siellä onkin Elämystehdas. Rakennuksessa on myös kirppistä ja liikuntatoimintaa.

Muutaman korttelin päässä oli varsinainen kohteeni Verkatehdas. Juhlallinen pysti ilmoitti, että olin saapumassa alueelle. Olin yllättynyt alueen laajuudesta, opasteet olivat tarpeen. Miten on edes mahdollista, että 67 000:n asukkaan Hämeenlinnassa voi olla näin suuri kulttuurikeskittymä? Kulttuurikylä keskellä kaupunkia. Se viittaisi siihen, että hämeenlinnalaiset harrastavat kulttuuria todella paljon. Alueella on 12 rakennusta, melkein saman verran kuin Suvilahdessa, mutta Verkatehtaalla rakennukset muodostavat tiiviimmän kokonaisuuden. Niiden väleihin jää kiinnostavia pieniä kujia, kulkuväyliä, joita pitkin pääsee nopeammin haluamaansa kohteeseen.

Infoa ei voi olla löytämättä, niin hyvä on pääoven lattiaopaste. Päärakennuksen aula on nimeltään Lasipiha ja se toimii myös lämpiö-, juhla- ja näyttelytilana. Siitä on juhlallinen uloskäynti sisäpihalle. Lasi on tässä loistava elementti, koska se tuo punatiilisen tunnelmallisen sisäpihan osaksi koko aulan sisustusta.

Sibelius koristaa seinää. Oikeastaan tämän pitäisi olla Sibelius-talo tai vähintään Sibelius-sali, koska säveltäjän synnyinkaupungissa ollaan. Lahtelaiset ovat vieneet Hämeenlinnalta Sibeliuksen, varmaan sillä oikeudella kun heillä on oma sinfoniaorkesterikin. Onneksi sama orkesteri sentään vierailee ahkerasti Verkatehtaalla. Ja vähän enemmän huomiota Hämeenlinna saa toivottavasti ensi vuonna, kun vietetään Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlia.

Vanaja-sali on koko Verkatehtaan suuri sydän. Koska oppaani toimii teknisenä tuottajana, koko opastus keskittyi erityisesti juuri saliin. Noin 700-paikkaisen katsomon alaosan saa vedettyä rokkikeikkojen ajaksi sisään, jolloin paikkoja saadaan yhteensä 1180 kuulijalle. Klassisen musiikin konserttien ajaksi seiniin kiinnitetään puiset akustiikkalevyt. 

Takaosan teknisissä tiloissa oli paljon kiinnostavia yksityiskohtia. Varsinkin minulle, jota kiinnostavat bassokitarat. Kaikilla työpaikoilla pitäisi olla mahdollisuus pieneen virkistävään musisointiin tauoilla.

Pääaulan kahvilan laskiaispullat olivat kyllä hyviä, mutta välillä kaipasin ympärilleni jotain muuta kuin kulttuuritehtaan edustustilojen betonia ja lasia. Onneksi Olli neuvoi minut Linnan pyöräpajalle, joka on myös kahvila. Tällainen pitäisi saada Suvilahteen! 

Bassonsoiton ytimeen pääsin tutustumaan vasta illalla Suisto-klubilla, joka on Verkatehtaan pieni sydän. Melko nuorella klubilla voi hämmästyttävällä tavalla aistia menneisyyden tunnelman. Tällainen puuttuu Helsingistä, paikka jossa yhdistyy tunnelmallinen baari ja laadukas keikkapaikka. Kallion Liberté on lähimpänä tätä. Suisto on rakkaudella sisustettu ja pidetty paikka - jolle toivon pitkää ja loistavaa tulevaisuutta, kuten koko Verkatehtaan kulttuurikylälle. 

Esko Elomaa soitti hienon soolokeikan.