MESSUHESSU MOSKOVASSA
Viime vuonna kävin Pietarissa puhumassa seitsemän minuuttia kiinteistömessuilla. Tänä vuonna samat messut olivat Moskovassa ja puhujaslottiani oli pidennetty kahdeksaan minuuttiin. Koska olin osa apulaiskaupunginjohtajan seuruetta kuului ohjelmaan toki teehetkiä, sidosryhmätapaamisia ja suurlähettilään kestit. Hyödyllisyyden, hauskuuden ja kivuliaisuuden rajat olivat häilyviä. Mutta ainahan sitä kaikkea oppii.
Sessioni otsikko oli jotain "brownfield development" -henkistä ja yhdeksän muuta puhujaa kertoivat millaisia neliötuottoja vanhoista tehtaista katosta lattiaan puleeraamalla saa. Vaikka ilkeä ympäristöihminen haluaa kalliita myrkynpoistoja ja vaikka pienisieluinen suojeluasiantuntija ei anna vaihtaa pääovea ja muuttaa ikkunajakoa. Kovaa on rahantekeminen idän Eedenissä. Että eipä siitä sen enempää.
Toisena messupäivänä lähdimme kiertämään kaupungille. Helmikuussa kylällä käydessäni kiersin viitisen vanhaan tehtaaseen tehtyä kulttuurikompleksia, mutta Kurskin aseman vieressä sijaitseva Arma jäi näkemättä. Se on vanha kaasutehdas, joten homma jäi kaivelemaan ja aukko sivistyksessä tuli nyt täytettyä. Vieläpä arvokkaassa seurassa.
Aluetta kehuttiin taannoin HS:n Moskovajutussakin ja löysimme sieltä lehdessä mainitun Lavkalavkan luomumyymälän ja ovia kahviloihin ja gallerioihin. Kun mukana oli kiinteistöjohtajia, kiinnostuksemme kuitenkin keskittyi rauniopornoon, eli rakennuksiin.
Kattoja puuttui ja montut olivat syviä. Kreosiitti tuoksui ja koneet pauhasivat, mutta valmista syntyy. Ja uskottavasti osin tummiin pukuihinkin sonnustautunut joukkomme pääsi liikkumaan alueella hämmästyttävän vapaasti.
Neljästä kaasukellosta yhdessä oli jo pankkikonttori, mutta muita vielä korjailtiin. Vastaavanlaista toimintaa lienee tulossa kaikkiin ja kunhan työt etenevät muihin rakennuksiin, saa galleriat etsiä itsensä kauemmas kehätiestä. Tätä on gentrifikaatio ja Moskovassa sanalla ei tunnu olevan lainkaan negatiivista kaikua. Edistystä, kehitystä, rahaa!
Tylyä ja tunteetonta on myös vanhojen interiöörien runtelu. Välipohjaa ja ovea ja ikkunaa ja uusia kattoja tuosta vain ja tuotot kuntoon. Väliin kokonaan uutta rakennuskantaa, jotta historialliset näkymät ja kujat saadaan tukkoon. Parkkihalli siihen viereen ja vesiaihe pääovelle. Kops ja poks.
Samanhenkistä mutta täysin toisenlaista kehityssuuntaa edusti messukeskuksen viereen kasvava Moscow City, jossa hotellimmekin kätevästi, mutta ikävä kyllä sijaitsi. Pilvenpiirtäjää ja lasipömpeliä syntyy vauhdilla ja ulkonäkövaatimuksena tuntuu olevan kaareva viereisestä rakennuksesta poikkeavan värinen lasikuorrutus. Toimistoa, toimistoa, ostaria, hotellia ja messukeskus. Ja tietenkin paljon pysäköintitilaa.
Pikantti yksityiskohta tuossa maailmassa on ilmanvaihtokoneiden poistoritilät ja niistä syntyvä humina. Tai pitäisi kai sanoa saatanallinen kohina. Sekava kakofonia täytti katutilan ja huuvat ja pömpelit jalkakäytävien reunustat. Mutta eipä aluetta ole kävelijöille tarkoitettukaan. Kuvio varmasti toistuu kaikkialla, mutta tuolla sen ensi kertaa vasta tajusin. Sen verran ahdistava oli katutila, että koitin ikuistaa suurimman osan riteliköistä ihan vain kostoksi.
Paljon puhutaan Moskovan kaupunkikulttuurin ja nuorten aikuisten moskovalaisuus-identiteetin kehittymisestä. Toivottavasti kehittyy. Tästä en nähnyt tällä kierroksella kuin Vespojen juhlakulkueen, joka vaikutti kovin sympaattiselta. Kymmenen aikaan illalla viitisenkymmentä Vespaa posotti puiston reunaa ja tööttäili toisilleen. Väliin tai ohi ei mahtunut edes Infinityn seitsemänmetrinen tila-autokammotus, joka ahdistuneena kärkkyi mahdollisuutta ajaa vielä hiukan lujempaa. Tästä en valitettavasti kuvaa ehtinyt napata.