News

Uutiset 29.4.2015

Kiinteistö Oy Kaapelitalo vetämään EU:n jättihanketta

Asset#4E2jWdlcj9ndlC7QEX2xFX

Euroopan unioni on julkaissut Luova Eurooppa -ohjelman yhteistyöhankkeiden haun tulokset: Kiinteistö Oy Kaapelitalon vetämä Creative Lenses -hanke on saanut tukea 1,96 miljoonaa euroa, mikä on suurin Euroopan unionin kulttuurialan rahoitusohjelmista Suomeen myönnetty tuki.

Hankkeen kokonaisbudjetti on noin 4 miljoonaa euroa, ja Kiinteistö Oy Kaapelitalon roolina on koordinoida hankkeen taloutta ja toimintaa.

Suomalaisen vapaan kulttuurin kentän pulmat ovat samanlaiset kuin muuallakin Euroopassa: julkisen rahoituksen niukkeneminen ja kasvava kysyntä uusille taiteen ja kulttuurin muodoille eivät kohtaa, Kiinteistö Oy Kaapelitalon toimitusjohtaja Petri Sirviö toteaa.

Creative Lenses -hankkeen tavoitteena on kehittää ja vahvistaa eurooppalaisten kulttuuritoimijoiden liiketoimintamalleja ja -osaamista sekä hyviä käytäntöjä.

Hankkeessa rakennetaan eurooppalaisista selviytymistarinoista kestäviä liiketoimintamalleja, joista toivomme löytyvän kivijalkaa myös suomalaisille taide- ja kulttuuriorganisaatioille, Sirviö kertoo.

Hankkeen kautta Kaapelitehdas  tiivistää yhteistyötään eurooppalaisiin kumppaneihinsa.

Nelivuotinen hanke alkaa kesällä 2015

Ensimmäiset kaksi vuotta hankkeessa keskitytään liiketoimintamallien ja yleisösuhteen kehittämiseen liittyvään tutkimustyöhön eri puolilla Eurooppaa. Kolmantena vuotena valitaan työryhmät, jotka pilotoivat työryhmissä erilaisia kehitettyjä toimintamalleja.

Viimeinen vuosi koostuu mm. erilaista workshopeista, sähköisistä työkalupakeista, kansainvälisistä tapaamisista sekä koulutuksista, ja sen aikana jaetaan hankkeessa saavutetut tulokset.

Kiinteistö Oy Kaapelitalon lisäksi hankkeessa ovat mukana: - itsenäisten kulttuurikeskusten verkosto Trans Europe Halles (TEH) (Ruotsi) - kulttuurikeskus ODC Theatre Company (Vyrsodepseio) (Kreikka) - kulttuurikeskus Manufatture Knos (Italia) - University of Basilicata (Italia) - kulttuurikeskus Truc spherique (Stanica) (Slovakia) - kulttuuriagentuuri Kosice 2013 (Slovakia) - Lundin kaupunki / The Creative Plot -ohjelma (Ruotsi) - Informal European Theatre Meetings -verkosto (IETM) (Belgia) - kulttuuriagentuuri Olivearte (Iso-Britannia) - University of Arts London (Iso-Britannia) - kulttuurikeskus Village Underground (Iso-Britannia) - kulttuurikeskus P60 (Hollanti)

Lisätietoja: toimitusjohtaja Petri Sirviö, petri.sirvio(at)kaapelitehdas.fi, puh. 040 587 4023
 hallintopäällikkö Jutta Ahtola-Sutinen, jutta.ahtola-sutinen(at)kaapelitehdas.fi, puh. 041 538 9104

Aiheesta muualla: www.cimo.fi/luovaeurooppa

Kiinteistö Oy Kaapelitalo peruskorjaa ja vuokraa vanhoja teollisuusrakennuksia. Tarjoamme ainutlaatuisia tiloja yrityksille, järjestöille, taiteilijoille ja tapahtumatuottajille Kaapelitehtaalla ja Suvilahdessa. Vuosittain yli 600 tapahtumaa tarjoaa elämyksiä lähes 400 000 vierailijalle.

See also:

KAAPELI is set up in 1991. All our cultural centres are full of stories and creative tenants.

Are you looking for space for your event or an office or workspace?